Naomi Uemura ja Seikon arktinen kaunotar SLA033J1

Seiko Prospex The 1970 Diver’s Re-creation ja Naomi Uemuran legenda

Kello ranteessa Seiko Diver's 1970 recreation
Naomi Uemuran legendaarisen Diverin uusintapainos. Sama kello entistä legendaarisemmalla tekniikalla.

 

 

Naomi Uemura Pohjoisnavalla 1978
Naomi Uemura Pohjoisnavalla 1978

Tämä sukeltajankello on huikea tribuutti alkuperäiselle vuoden 1970 sukeltajankellolle jonka japanilainen tutkimusmatkailija Naomi Uemura teki tunnetuksi. Naomi Uemura nosti kellon suureen suosioon 12 kuukautta kestäneen Grönlannin poikki suuntautuneen koiravaljakkoretkensä aikana. Uemuralla oli samainen Seiko kädessään koko arktisen vaelluksen ajan. Tällä Limited Edition-mallilla Seiko halusi palauttaa muistoihin tuon legendaarisen kellon sekä myös sitä kantaneen Uemuran.

Naomi Uemura oli yksi Japanin tunnetuimpia seikkailijoita 70- ja 80-luvuilla. Arktisen vaelluksensa lisäksi Uemura hankki mainetta vuorikiipeilijänä ja löytöretkeilijänä. Hänet tunnettiin reissuista, joilla hän teki saman kuin monet ryhmät aiemmin, mutta yksin. Jos vuorelle oli jo kiivetty yksin, hän kiipesi sinne talvella. Hän pokkasi nimiinsä mm. ensimmäiset soolokiipeämiset Kilimanjarolle,  Acongagualle, MontBlancille, Matterhornille ja Mount McKinleylle. Kun  vuorikiipeily alkoi kyllästyttää, hän vaihtoi viidakkoon. Hän mm. meloi lautalla 6000 kilometrin matkan Amazonia alas ja kuvaili reissua rentouttavaksi.

Pian tämän jälkeen hän löysi naparetkeilyn. Uemuran haave oli kulkea yksin Etelämantereen poikki ja samalla reissulla soolota Antarktiksen korkein huippu Vinsonin massiivi. Tätä reissua varten lämmitelläkseen hän teki edellä mainitun Grönlannista Alaskaan vieneen koiravaljakkoajelun. Samalla hän tuli asettaneeksi edelleen voimassa olevan ennätyksen pisimmästä koiravaljakkovaelluksesta 12000km reissullaan. Kun hän vuotta myöhemmin pääsi Alaskaan, hän kertoi löytämälleen eskimolle tulleensa Grönlannista. Tämä kysyi: ”Missä on Grönlanti?”. Seuraavana naparetkenä Uemura päätti vallata Pohjoisnavan, eikä edes tehnyt tiukkaa. Sen verran miehelle jäi vielä paukkuja, että hän päätti vielä samaan putkeen ajaa purjeella varustetulla koiravaljakolla Grönlannin poikki pohjoisesta etelään. Tämän napareissun aikana Uemura oli vähällä kuolla useampaan otteeseen, seilasi jäälautalla koiriensa kanssa, taisteli jääkarhun kanssa joka oli syönyt hänen eväänsä ja molemmat reissut sama uskollinen Seiko Diveri ranteessa. Seuraavaksi Japanin  naparetkeilijälegenda päätti lämmitellä Vinsonin massiivia varten kiipeämällä talvella Mount McKinleylle. Tämä reissu jäi salaperäisesti miehen viimeiseksi, sillä sekä mies että kello katosivat selittämättömästi vuorelle vuonna 1984, mutta legenda elää. Naomi Uemura oli kova jätkä.

Alkuperäinen Seiko Diver 6105-8110
Uemuran Seiko Diver 6105-8110 ennen miehen ja kellon katoamista Mount McKinleyllä 1984.

Sen lisäksi että Uemura oli täysin napakahjo sankari, hän oli myös viimeisen päälle kellohullu mies. Alunperin hänen piti ottaa jäätikölle ranteeseen omistamansa Rolex Explorer, mutta jo ensimmäisinä päivinä perusleirissä Explorerin öljyt jäätyivät ja ranteeseen päätyi Seikon suklari. Alkuperäinen Diver jota hän kantoi jäälakeuksilla mukanaan oli Seiko 6105-8110 joka sekin on legenda kelloksi. Moni tavallinen kellomies saattaa jättää rujon oloisen suklarin hankkimatta, mutta keräilijät tietävät mistä nämä kellot on tehty. Jo tuohon aikaan Seikon laatu oli helposti samalla viivalla monien hi-end suklareiden kanssa. Seiko valmistaa kaiken in-house, öljyistä LumiBriteen ja rungosta rubiinilaakereihin, joten laatu on tasaisen varmaa. Japanilaisena Uemuran oli helppo luottaa kotimaiseen tuotantoon ja sen korkeaan laatuun. Tämän työmyyrän laatu on ollut tiedossa muuallakin, sillä se oli ylivoimaisen suosittu Yhdysvaltojen sotavoimien käytössä Vietnamin sodan aikana. Kello on muutenkin legendaarinen. Rungon suojaan piilotetun nupin muotokieli synnytti myöhemmin myös toisen legendan, nimittäin ’Turtle’ on muotoilultaan tämän Diverin suora perillinen.

Vaikka alkuperäisessä 1970-luvun kellossa ei ollut mitään vikaa, aina voi vähän päivittää. Alkuperäistä designia on jonkin verran paranneltu joten tällä kestää lähteä vielä rankemmille reissuille. Klassikon muotoilussa kiiteltiin sitä että säätönuppi oli hyvin suojassa rungon sisällä, joten runko on säilynyt lähes ennallaan. Uusi versio on hieman kookkaampi, mutta samalla sille on saatu pätevämpi 200m vesitiiveysluokitus. Kelloon on päivitetty myös 28800 värähdystä tunnissa tikittävä Seikon 8L35-kaliiperin koneisto jossa on 50 tunnin käyntivara ja 26 kiveä aiemman 17 sijaan. Kellon lasiksi on vaihdettu heijastamaton safiirilasi ja kellon runko on karaistu moderneilla metallurgisilla menetelmillä entistä kovemmaksi. Kellon bezel on sukeltajankellojen henkeen vain yhteen suuntaan pyöritettävä ja se on viimeistelty Seikon Zaratsu-kiillotuksella. Naparetkellä nahkaiset osat ovat kovilla, sillä pakkanen haurastuttaa nahkan pitemmän päälle, joten kellossa on myös korkeinta laatua edustava silikoniranneke. Indekseihin on päivitetty aiemman itsevalaisevan maalin sijaan Seikon LumiBrite maali, joka sen lisäksi että loistaa kauemmin kuin aiemmat maalit, on myös todella hyvännäköinen. Niin eikä ole radioaktiivinen, mikä on nykyään aika hyvä asia.

Seiko Diver lumibriteNiinkuin tällaisesta legendaarisen kellon tribuutista voi odottaa, tätä Limited Edition-kelloa on koko maailmassa ainoastaan 2500 yksilöllisesti numeroitua kappaletta. Onnistuimme saamaan sitä yhden kappaleen Pirkan Kelloon, joten vaikka et valmistautuisikaan 12 kuukauden naparetkelle, tämä arktinen kaunotar kannattaa laittaa ostoslistalle nopeasti, ennen kuin joku toinen seikkailija ehtii ensin.

Joka tapauksessa kannattaa tulla rannettamaan kelloa, sillä siitä aistii esikuvansa huikean historian, jonka Shizuku-ishi Watch Studion kellomestarit ovat tähän uusintapainokseen kanavoineet.

© Kuvat: Naomi Uemura By Source, Fair use

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisenä tiedon kampanjoistamme ja alan parasta palvelua suoraan sähköpostiisi.

Tilaamalla uutiskirjeemme, saat meiltä kuumimmat kellouutiset ja rahanarvoisia tarjouksia sähköpostiisi! Uutisia kannattaa muutenkin seurata ahkerasti, sillä uutiskirjeidemme mukana pääset nauttimaan kampanjaeduistamme ennen muita.