Aikaraudan ranteessa: De Motu DM-Z

Kauan odotettu pilotti on laskeutunut

Pitkällisen odottamisen jälkeen saimme De Motu DM-Z automaatin vihdoinkin liikkeeseen. Kellon saapuminen viivästyi koneistojen saatavuuden ja ennakkotilausten valmistumista odotellessa, mutta odotus oli todellakin sen arvoista. Pilottikellojen suurena ystävänä olen seurannut tämän kellon kehitystä todella suurella mielenkiinnolla. Kirjoitinkin keväällä kellosta Aikarautaan pienen jutun, mutta kelloa odotellessa nälkä on vain kasvanut. Vihdoin Pirkan Kelloon saapui tuotantoversio jota pääsi rannettamaan tätä arviota varten.

De Motu DM-Z saa nimensä kellon hivenen harvinaisemmasta kaksoisaikaratkaisusta jota kutsutaan ilmailutermin mukaan Zulu-ajaksi. Yleensä ilmailukielessä ja sotilasslangissa Zulu-ajalla tarkoitetaan UTC-aikaa, eli aikaa nollapituuspiirillä. DM-Z:n kaksoisaika on toteutettu omalla kello 9:n kohdalle sijoitetulla ikkunalla, jossa kaksoisaika pyörii omalla kiekollaan ja kiinteä luminoituna kohokuviona toteutettu Z-osoitin näyttää asetettua tuntia. Kätevä toteutus, sillä joskus GMT-kelloissa kaksoisaikaosoitin sekoittuu helposti varsinaiseen tuntiosoittimeen.

DM-Z:ssa Z-aika ei ole ainoastaan kosmeettinen lisäkomplikaatio, vaan koko suunnittelu on toteutettu sen ehdoilla. De Motun Valdemar Hirvelä on konsultoinut suunnittelussa useita lentäjiä, joten pääpaino on ollut koko ajan kellon luettavuudessa. Tästä syystä osoittimissa on aukko juuri Z-aikaikkunan kohdalla, jotta Z-aika on luettavissa myös osoittimien kiertäessä ikkunan päälle.

Prototyypin ulkoasusta jotkut harrastajat kritisoivat kello 3:n sijoitetun kalenteri-ikkunan ’Date’ tekstiä ja argumentoivat, että muotoilullisesti yhtenäisempi tapa olisi ollut pelkkä D-kirjain. Ilmailulle uskollisena De Motu ei tarttunut tähän, sillä ilmailussa D tarkoittaa kompassierantoa. Hyvä näin, sillä mielestäni muotoilu on tasapainoinen. Kalenteri-ikkunan kiekko on vaihtunut prototyypin valkoisesta mustapohjaiseen, mikä palvelee yleisilmettä hienosti.

Värin ja valon leikkiä

Osoittimet ovat muutenkin upeat. Sinistetty teräs näyttää monessa kulmassa mustalta, mutta välillä valon osuessa osoittimiin sopivasti, sinistys sytyttää tauluun hienovaraisen sinisen sävyloiston. Samaa sinistystä on käytetty selkeälinjaisten indeksien kehyksissä joten muuten mustavalkoinen kello muuttuu todella upeaksi valon myötä. Verrattuna prototyyppiin josta kirjoitin keväällä, sinistetty teräs on saanut indekseistä enemmän tilaa ja efekti on todella onnistunut.

Samalla kohtaa on asiallista mainita De Motun käyttämästä sinisestä Super-Luminova-lumesta. Valon vähetessä DM-Z:n värit nousevat entistä enemmän keskiöön. Kello on selkesti luettava myös pimeällä, sillä Super-Luminovan valo riittää hämmästyttävän pitkään. Pimeässä DM-Z tuo voimakkaasti mieleen lentokoneen mittariston niinkuin pitääkin. Luminoitu Z-osoitin on hieno yksityiskohta, mutta sen käyttö pimeässä herättää silti kysymyksiä, sillä Z-aikaa osoittava kiekko ei ole itsevalaistu. Hieno ja De Motun näköinen lume joka tapauksessa. Rohkenen sanoa, että kellossa on yksi tunnistettavimmista lumeista pitkään aikaan.

Syvyyttä ja yksityiskohtia

Nopealla vilkaisulla kello on petollisen yksinkertaisen näköinen. Hetken tutkiskelun jälkeen siitä alkaa kuitenkin nousta esiin todella hienoja yksityiskohtia. Kellotaulun kiinnitysrenkaassa toistuva minuuttijako tuo mieleen TAG Heuerin Carreran, mutta se on toteutettu De Motulle ominaisella tyylillä. Kiinnitysrenkaan jako viiden minuutin jaksoihin on tuttu De Motun kvartsikronosta R42:sta ja tekee kellosta jotenkin De Motun näköisen. Kiinnitysrengas myös luo syvyyttä tauluun. Myös sinistetyt indeksit ovat komeasti koholla taulusta ja erottuvat lähemmässä tarkastelussa upean hillitysti hiekkapuhalletusta taulusta. Samalla katse kiinnittyy kalenteri-ikkunan ja Z-aikaikkunan viisteisiin jotka entisestään korostavat syvyysvaikutelmaa.

Osoittimien muotoilu tuo mieleen lentokentän lähestymisvalojen perspektiivin ja ne istuvat tähän läpeensä ilmailuhenkiseen kelloon todella hienosti. Valkoinen sekuntiosoitin tuo hienon kontrastin muuten tummaan kelloon ja muistuttaa sekin lentokoneen instrumenttien neuloja.

Kellon heijastamattomaksi käsitellyssä safiirilasissa oleva viiste luo eloa muutoin geometriseen kuoreen, kiillotetut torx-ruuvit lugeissa  ja messinkinen sarjanumerokaiverruksen sisältävä laatta kellon kyljessä ovat niin ikään hienoja pieniä nyansseja. Kello on tiiveysluokitettu 100m /10ATM, vaikka ilmailukellon ei odotetakaan joutuvan moisiin syvyyksiin. Kruunun ruuvilukitus on tarkkaan koneistettu ja on tuntumaltaan monen kalliimman merkin kanssa samalla viivalla. Kellon hihna on korkealaatuinen Hirschin valmistama nahkaranneke. Yleisilme ja viimeistely kellossa on on korkealla tasolla.

Pirkan Kelloon saapunut DM-Z on saanut Malmilla sijaitsevalla De Motun verstaalla reffin DMZ4202. Numero 42 kertoo kellon leveyden, joten se on sama kuin R42:ssa. Muutenkin kuori on lähes identtinen De Motun kvartsikronon kanssa. Käytännössä automaattikoneisto on saatu mahtumaan samaan kuoreen. Kuori on 11,4mm korkea ja kello istuu R42:n tavoin ranteeseen loistavasti. Reffin 02 kertoo kuoren viimeistelystä, joka tässä mallissa on harjattu. Saatavilla on myös DMZ4201, jossa kuori on kiiltävää terästä, mutta mielestäni harjattu teräs sopii muutenkin kellon hillittyyn tyyliin erinomaisesti. Henkilökohtaisesti jään vielä odottamaan 03:sta, jonka toivoisin olevan kronosta tuttu tumma DLC-pinnoite. Osaan kuvitella että DLC-versio tulee olemaan vielä enemmän omaan makuuni, jos Valdemar Hirvelä sellaisen joskus tuo markkinoille.

Kelloa valmistetaan verrattain rajattu erä. Kiillotettua DMZ4201:tä valmistetaan vain 25 kappaletta ja harjattua DMZ4202-mallia vain 50 kappaletta. Juttua kirjoittaessa sarjasta on enää puolet jäljellä. Kello on siis käynyt kaupaksi, vaikka ei ole edes DeMotun verkkosivuilla näytillä.

Instrumenttilaatikko saapuu seuraavalla lennolla

Keväällä saimme kuulla etteivät Malmin kellomestarit suinkaan laakereillaan ole lepäilleet koneistoja odotellessaan. Kellolle on suunniteltu ehkä hienoin kellolaatikko mitä olen toistaiseksi nähnyt. Boksi eli valmistajan sanoin instrumenttilaatikko on valmistettu lentokonealumiinista ja siinä on monia lentokoneenrakennuksesta tuttuja elementtejä. Saksalaisvalmisteiset kaasujouset ovat samoja mitä moni lentokonevalmistaja käyttää matkustajakoneissaan.

Harmillisesti kelloboksit toimitetaan jälkitoimituksena, liekö korona hidastanut osien hankintaa. Tähän juttuun ei saatu boksista muuta materiaalia kuin tämä 3d-mallinnettu kuva boksista, mutta jo sen perusteella laatikko ja kello kuuluvat olennaisesti yhteen. Jos laatikon viimeistely on samaa tasoa kellon kanssa, ei suunnitteluun käytetty aika ole mennyt hukkaan.

Instrumenttilaatikon mukana toimitetaan myös kelloon nylonista valmistettu nato-ranneke. Kellon lugiväli on 22mm, joten vaihtorannekkeita on saatavilla paljon. Kellon ilmettä on helppo kustomoida ja kiinnitys torx-ruuveilla tekee rannekkeen vaihtamisesta helppoa.

Tähtimoottorina sveitsiläinen automaattikaliiperi

Pitkällisten koneistopohdintojen jälkeen koneistona kellossa on joko ETA 2893-DM tai SW330-DM molemmat De Motun omilla virityksillä, mikä kertoo siitä ettei koneistojen saatavuutta ole vieläkään saatu täysin ratkaistua. Hirvelän mukaan useimmissa yksilöissä on kuitenkin koneistopohjana ETA. Molemmat koneistot tikittävät taajuudella 28800 V/h ja käyntivaraa koneesta saadaan irti 40 tuntia. SW330 pystyy siihen karvalakkiversionakin, mutta vakiomallin ETA2893:a on jouduttu jonkin verran tuunaamaan tuohon käyntivaraan. Tarina ei kerro mitä kaikkea De Motu on koneistoille tehnyt.

Vaikka en saanutkaan juttuun kuvaa koneistosta, olen varma että Zulu-aika komplikaatio on vaatinut De Motun uurmaakareilta melkoisesti näpräämistä, sen verran keskeinen osa se tätä kelloa kuitenkin on. Uskoisin että myös koneiston osia on samalla viimeistelty, sen verran korkealle lentopinnalle DeMotu DM-Z:lla tähtää.

Koneisto on kuitenkin kellon ydin ja vaikka lähtövaiheessa saatavuus yskähteli hieman, kone on kuitenkin nyt käynnissä ja lähtölupa tornista on annettu. DM-Z on rullattu kiitotien päähän ja nyt katsotaan kuinka siivet kantavat. Tarkistuslistan mukaan kaikki näyttää hyvältä. Aikarauta näyttää molemmat peukut lähdölle ja toteaa että kylläpäs ovat tehneet Malmilla hienon pilottikellon.

Klikkaa tästä verkkokauppaamme katsomaan kelloa lähempää. Ensialkuun emme malta kellosta luopua verkkokaupan kautta ja päätimme pitää sitä viikon myynnissä ainoastaan liikkeestä, mutta kun olemme ehtineet ihastella kelloa tarpeeksi, sen saa ostettua Pirkan Kellon verkkokaupasta.

De Motu DM-Z

Samu Salmenkangas
Pirkan Kello – Aikarauta

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisenä tiedon kampanjoistamme ja alan parasta palvelua suoraan sähköpostiisi.

Tilaamalla uutiskirjeemme, saat meiltä kuumimmat kellouutiset ja rahanarvoisia tarjouksia sähköpostiisi. Uutisia kannattaa muutenkin seurata ahkerasti, sillä uutiskirjeidemme mukana saat uutisten lisäksi ensimmäisenä nauttimaan kampanjaeduistamme ennen muita.